"You only live once, but if you do it right, once is enough"
-Mae West

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

En päivääkään vaihtaisi pois.

Meikäläisen seikkailu on nyt saapunut päätepysäkille. Tätä blogia kirjoitellaan meinaan tismalleen saman pöydän ääressä, jonka ääressä kirjoitin ekan reissublogini reilut puoli vuotta sitten. Niin se aika rientää.. Kerronpa lyhyesti mitä tapahtui Washington-Miami-Rio de Janeiro etapilla.

Washington D.C (Capitals)

Alunperin piti New Yorkissa olla vähän pidempään ja ottaa koppi Wennmannin pojasta sillä tarkotuksena oli matkustaa yhessä Miamiin ja siitä sitte Rioon. Meikäläiselle kuitenkin riitti toi Nykin touhu enkä yksinkertasesti halunnu tuhlata aikaani siellä sen enempää, joten otin halvimman mahdollisimman bussin ja lähin kohti pääkaupunki Washingtonia.

Washington oli kyllä paljon enemmän meikäläisen mieleen. Vaikka kyseessä on U.S.A:n pääkaupunki, Washingtonin väkiluku on yllättävän pieni (reilu 600 000 ihmistä). Washingtoniin osuin samaan aikaan memorial dayn aikaan, muistopäivä vietnamin sodassa menehtyneille, joten näin siinä sitten paikallista paraatia U.S.A:n malliin.
Vaseeen, vaseen

Oma suosikkini oli tää Random jätkä, joka ajeli roskiksen kanssa keskellä paraatia

Ei näkyny Forrest Gumpin Jennyä Lincoln memorialilla vaikka kuinka yritti tähystellä..
Valkoseen taloon pitää sitte ilmotella puoli vuotta etukäteen, mikäli siellä haluaa vierailla. Muuten on sama kohtalo kuin kuvassa olevalla turistilla.
Monen ihmisen kuulin sanoneen, että Washington on nähty parissa päivässä. Siitä en tiedä, sillä keskusta-alueen ulkopuolella on varmasti kaikennäköstä nähtävää. Itse sain päivän aikana kierreltyä kaikki kuuluisimmat nähtävyydet sillä ne ovat periaatteessa yhden ison puiston laidalla kaikki.

Illalla tapasin hostellilla pari brittiä ja yhen saksalaisen. Hetken aikaa siinä keskusteltuamme kävi ilmi, että meillä kaikilla oli samanlaiset suunnitelmat: kohti Miamia! Heillä oli autokin jo varattuna, joten ei muuta kun kyytiin vaan seuraavana aamuna! Roadtripin aikana vietettiin pari yötä cape hatteras nimisellä saarella, josta en ikinä ennen ollut kuullukkaan mitään. Paikkahan oli ihan älyttömän kaunis ja vuokrattiin airbnb.com sivuston kautta omakotitalo, jossa oli palju, kuusi makuuhuonetta, iso keittiö sekä tottakai merinäköala! Hintaa per naama tuli n. 16€/yö..
airbnb.com ja 16€/yö. Ei valittamista!
Cape hatteraksen jälkeen meikäläinen oli varaillu bussiliput valmiiksi Jacksonvillestä Orlandoon ja Orlandosta Miamiin. Huomattiin siinä, että olin ottanu bussilipun VÄÄRÄSTÄ Jaksonvillestä! Oletin ottaneeni liput Pohjois-Carolinasta sijaitsevasta Jacksonvillestä, mutta totuus kertoi, että bussilippu olikin Floridan Jacksonvillestä Orlandoon.. (välimatka näillä Jacksonvilleillä vaatimattomat 764 kilometriä..) Noh, asioillahan on tapana järjestyä joten siinä sitte matkustelin vielä yhen päivän lisää Charlestoniin samalla kokoonpanolla ja nukuin jonkun brittiläisen sohvalla, joka tarjos aamupalat seuraavana päivänä. Ei siinä! Mun piti olla Miamissa perjantaina, mutta pikku häsellyksen jälkeen olinkin siellä sitten lauantaina. Pikku häsellyksellä tarkoitan tuota väärää Jacksonvilleä sekä sitä, että linja-autoni Charlestonista tuonne oikeaan Jacksonvilleen oli kaks tuntia myöhässä, minkä takia missasin jatkobussin Jacksonvilleen ja näin ollen tulisin missaamaan ne kaikki bussit joihin olin ostanut liput..

Tästähän ei meikäläinen pitänyt ja menin sitten suomalaisittain esittämään mielipiteeni Greyhoundille tästä toiminnasta. Vähän aikaa siinä väännettiin, mutta sitten lupasivat hoitaa taksikyydin Savannahista Jacksonvilleen. Meitä oli seitsemän siinä yhteensä ja muut olivat ihmeissään, että mitä olin oikein sanonut henkilökunnalle kun sain hommattua taksikyydin kaikille. Ei ollut kuulemma ennen tapahtunut vaan ovat kuulemma kiltisti aina odottaneet neljä tuntia seuraavaa bussia.. No siinäpähän sitten ajeltiin taksilla puoltoista tuntia Jacksonvilleen, josta mulla oli nää alkuperäset bussiliput. Megabussilla oli hyvin edullinen tarjous n. 13€ Jaksonvillestä Miamiin.. (560km)

Miami (Palmuja ja partyjä)

Miamissa tuli suurimmaksi osaksi oleiltua Miami Beachillä, joka on kyllä luotu lomailuun. Keli oli kuin morsian ja merivesikin oli lämmintä. Asuttiin hostellissa nimeltään Miami Beach International Hostel, jota voin kyllä suositella lämpimästi. Meininki oli hyvin nuorekas ja hostellissa oli kyllä kaiken kaikkiaan hyvä meininki. Yöstä piti maksaa vähän alle 20€ ja siihen hintaan sisältyi myös aamupala, lounas sekä päivälllinen. Tällaista tarjousta en ole ikinä ennen saanut mistään hostellista. Ruokakin oli ihan syötävää ja mahataudeiltakin vältyttiin.


Miami Beach



Aamupalalle kovin moni hostellin asukas ei varmaankaan päässyt sillä hostellin strategiaan kuului jakaa pientä korvausta vastaan alkoholipitoisia juomia, sekä kyydit ja ilmaset sisääpääsyt paikallisiin yökerhoihin. Toisin sanoen, mikäli haluat johonkin rauhallisempaan ympäristöön tämä hostelli ei ole sinun paikkasi.

Miamista tehtiin päiväreissu Evergladesiin mikä on tunnettu runsaasta alligaattorivalikoimastaan.

Oli pikkualligaattoreita..
Nälkäisiä alligaattoreita..
Ja rasvassa paistettuja alligaattoreita..

Rio de Janeiro (City of God)

Seikkailun viimeinen erikoiskoe suoritettiin Brasilian puolella Riossa sekä Belo Horizontessa. Lennettiin Rioon viikko ennen Futiksen MM-kisojen alkua, koska lentojen hinnat olivat tällöin halvimmillaan. Mutta siis RIOON! Huhhuh!

Brasilia ja Rio oli matkallani jollain tavalla paljon uniikimpi paikka mitä muut. Kieli on erilainen ja kulttuuri muutenkin on jo aika lailla erilainen mitä Pohjois-Amerikassa taikka Suomessa. Suomen ja Pohjois-Amerikan välillä tätä eroa ei ole niin paljoa, mutta brasilian puolella rupeaa sitten kädet heilumaan ja ulkonäkö muuttumaan enemmän.

Futiksen MM-kisat, voi morjens.. Onneksi me oltiin jo viikkoa aiemmin Riossa niin ehdittiin kuuluisammat turistinähtävyydet kiertää ennen todellista kisaturisti invaasiota.
Reginasta tutut brasilialaiset ystävätteremme tekivät selviytymisoppaan ja kaikkiin kohtiin tuli hankittua rastit parin viikon aikana!

Tämä 28metriä korkea ja 28 metriä leveä patsas suojelee Rioa. Lähes jokapuolelta Rioa on mahdollisuus bongata tämä patsas (Cristo Redentor) sillä se sijaitsee reilun 700metrin korkeudessa.
Sugar loaf mountain (Pao de Acucar)
Rion kahdet kasvot: Edessä rutiköyhä Favela (slummi) ja taka-alalla näkyy Maracana stadion jonka uudelleenrakentaminen maksoi noin. 333 miljoonaa euroa..

Se mikä Riosta tekee erittäin ainutlaatuisen, on se että nämä favelat sijaitsevat käytännössä keskellä kaupunkia. Välillä kadulla kulkiessa toisella puolella katua saattoi olla yksi kaupungin köyhimmistä alueista kun taas toisella puolella katua asuivat Rion rikkaimmat ihmiset. Tällaista eroa on pohjoismaalaisen vaikea ymmärtää, mutta kun sen on omin silmin nähnyt niin tottahan se on.

Mekin käytiin yhdessä Favelassa, nimeltään Santa Martan favela. Ennakkoon tiedettiin, että kyseessä on ns."turvallinen" favela, mutta ei me silti mitään ylimäärästä tavaraa sinne otettu mukaan.. Just in case!
Kulkukoiria löytyy joka puolelta kylää.
Kansallisylpeys on silti korkealla vaikka kotikatu vähän kapeampi onkin..
Se on puhdasverinen Gringo se!
"Gringo!" Siinä sana, jota saa kyllä brasilian maalla kuulla. Tästä saatiin jo ennakko informaatiota Kanadassa asuvilta brasilialaisilta. Jollet näytä brasilialaiselta olet gringo. Ja esim. ylläoleva henkilö ei näytä brasilialaiselta, ei sitten millään. Kaduilla ihmiset jonkun verran huutelivat näitä "gringo" -huutoja. Ei niistä kannata mitään sen enempää stressiä ottaa suurin osa sitä huutelee enemmänkin läpällä, hyvässä mielessä. :) Mielenkiintoista oli huomata se, että ihmiset ihan oikeasti halusivat ottaa esim. valokuvia meidän kanssa. Ihan vaan siitä syystä, koska ollaan gringoja! Hahhahah, olo oli kun elokuvatähdellä..
Tonne huipulle pääsee patikoimalla 3 tuntia. Pedra de Gavea.
Maisemat oli osimoilleen kunnossa Pedra da Gavean huipulla! Edessä keskellä Rion suurin favela (Rocinha 250 000 asukasta) Kuuluisat rannat Ipanema ja Copacapana myös maisemissa, kuten myös Cristo Redentor kuikistelee vasemmassa yläkulmassa.
Pedra da Gavea oli aivan mieletön paikka. Sinne ei kaikki turistit jaksa kavuta, joten siellä sai olla ihan rauhassa. Esim Cristo Redentor oli aivan täynnä turisteja. Tämä patikointi mahdollisuus avautui Couchsurfingin kautta. Otin vaan yhteyttä paikalliseen vaeltelijaan joka sattui järjestään retken just seuraavana lauantaina Pedra da Gavealle. Hänen mukaansa paras mahdollinen patikointipätkä Riossa ja täytyy sanoa, että oli hieno kokemus sekin!

NIIN ja olihan siellä ne futiksen MM-kisatkin. Huhhuh. Maracanalla päästiin näkeen Argentiina-Bosnia ja Belo Horizontessa Belgia-Algeria. Lisäks Copacapanalla oli FIFA:n rakentama fanfest alue, jonne pääsi ilmaseks kattoon pelejä. Kapasiteetti tolla alueella oli n. 20 000 ihmistä. Nyt on niin paljon tullu jo kirjoteltua, että taidanpa laittaa pelkkiä kuvia ja antaa niiden puhua puolestaan. Eu amo Rio!

Avauspeli Alziraolla, takanaolevalla miehellä tunteet pinnassa

Jalkapallo on kaikkialla.
Hiekkainen taideteos copacapanalla
Maracana: Argentiina-Bosnia. Tuttu mies ratkas senkin pelin.. #tsekkaamunpaita
Ja mitäpä olisi paita ilman tarinaa? Metrossa uhattiin vetää turpaa mikäli en tee paitavaihtokauppoja. Siinä oli sen verran iso miesalivoima päällä, että näin parhaaksi luopua Liverpoolin paidastani. Turpaanvedolta siis vältyttiin ja sain kuin tilauksesta Messin paidan Argentiinan peliin.
Belo Horizonte: Belgia-Algeria

Taksikuskitkin pystyvät seuraamaan pelejä ajaessaan. Kätevää eikös vaan?
 

Summa summarum: Rio de Janeiro on kyllä aivan mieletön paikka. Mikäli tarvii omalta reissultani nimetä mieleenpainuvin kaupunki saattaa se hyvinkin olla juuri Rio, koska se on ainutlaatuisen kaunis, bonita. Meri, rannat, uskomattomat vuoret, Cristo Redentor, jalkapallo, samba, ruoka, ihmiset. Tätä listaa voisi jatkaa aika pitkällekin. Ja vastoin odotuksia Riossa ei tarvinnut pelätä. Järkeä kun käyttää niin välttyy ongelmitta. Ja tässä tapauksessa selvittiin vähän vähemmälläkin järjellä. :)

That's it the end. Ihan mieletön reissu takana ja päivääkään en vaihtaisi pois. Palattuani olen vastaillut usealle ihmiselle kysymykseen: "nooh, millanen reissu oli?" Vastaukseni on useimmiten ollut, että ei mulla riitä sanat kertomaan miten mieletön reissu mulla on ollut. Vaikeaa sitä on tiivistää pariin lauseeseen kaikkia puolen vuoden kokemuksia, tarinoita, kaupunkeja, nähtävyyksiä, tunteiden myllerryksiä ja ennen kaikkea upeita ihmisiä joihin tutustuin ja ystävystyin matkani varrella.

Jos joku onneton on tämänkin blogin lukenut loppuun asti niin haluan sanoa, että nyt rahankeruut käyntiin ja maailmalle. Nuorena on se ongelma, ettei ole rahaa mutta olisi aikaa. Vanhempana se on sitten taas toisinpäin. Tämän kuulin niin monen ihmisen suusta myös reissun aikana. Itsellä oli kovat odotukset tältä puolen vuoden reissulta ja ne kyllä ylittyivät aika isolla marginaalilla kun tässä jälkeenpäin mietiskelen mennyttä seikkailua. Näitä elämänkokemuksia ei kukaan tule koskaan viemään minulta pois. Ja ne kokemukset ei ole rahalla mitattavissa.

Laitan loppuun vielä Pohjois-Amerikkaan matkaaville hyödyllisiä linkkejä, joita ainakin itse käytin reissuni aikana hyväksi ja säästin rahaa. Meikäläisen bloggailu-ura loppuu tähän, tack och adjö!



Majoittumiset:
couchsurfing.com
airbnb.com
lastminutedeals.com
hostels.com
hostelworld.com

Lennot:
skyscanner.com
ebookers.com

Autovuokrat:
kilroy.fi
enterprise.com

Linja-autot:
wanderu.com
megabus.com
greyhound.com
boltbus.com
gotobus.com (krhm.)




maanantai 2. kesäkuuta 2014

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu


Jäähyväiskuva Reginasta

Siitä onkin jo jonkun aikaa ku oon viimeksi päivitelly tätä blogia.. Tällä hetkellä istuskellaan bussissa Montrealista Torontoon joten nyt on ”muutama” ylimääränen tunti aikaa kirjotella, sillä paljon on kaikenlaista ehtinyt tapahtua viimeisen kuukauden aikana.
Regina on nyt sitten jätetty taakse. Kaikki kurssit meni läpi, eikä niiden reputtaminen ollut oikeastaan edes lähellä. Eniten Reginasta tulen kaipaamaan tapaamiani ihmisiä. Paljon tuli haikeita jäähyväisiä jätettyä  Reginassa, mutta täytyy olla onnellinen, että tutustuin niin hienoihin ihmisiin vaihtoni aikana. Maailma on pieni paikka (siitä myöhemmin lisää), joten eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä törmää uudestaan näihin vekkuleihin. Viimeset viikot Reginassa oli osalle porukasta hyvin stressaavia, sillä final examit aiheuttivat aikamoista stressiä suurelle osalle opiskelijoista.  Viimeisten viikkojen aikana oli jonkun verran kaikenlaisia ”läksiäistilaisuuksia” ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä suurinta osaa näistä ihmisistä tulee ikävä.
Lentokentän jäähyväisiä



Reginasta suunnattiin sitten Vancouveriin ja samalla alkoi 6 viikon reissuputki ympäri mannerta allekirjoittaneelle. Aattelin kirjotella jokasesta kaupungista lyhyen sepustuksen mitä siellä tapahtui. Jotain pientä vinkkiä näihin kaupunkiin matkaaville ajattelin myös antaa.




Vancouver (The beautiful capital of the beautiful British Columbia)




Vancouveriin lähti myös muita vaihtareita, joten odotettavissa oli hauskoja aikoja. Yhteensä meidän poppoossa oli seitsemän opiskelijaa. Lento Reginasta Vancouveriin kesti parisen tuntia ja ikkunasta pystyi mm. ihastelemaan Kalliovuoria.
Ei hassummat maisemat



Laskeutuessamme Vancouveriin kävi saman tien selväksi, että täällähän on jo kesä toisin kuin Reginassa. Reginassahan satoi lunta vielä päivää ennen lähtöämme (28.4.2014), hahhah.  Lentokentällä pähkäiltiin sitten pikku hetki, että miten päästään hostellille ja lopulta päätimme elää leveästi ja ottaa limusiinin, koska meitä oli aika monta ja matkatavaroita oli myös aika reilusti. Limusiinimatka kesti reilu puoli tuntia ja siitä piti jokaisen pulittaa n.10€..



Matkan aikana kävi hyvin nopeasti selväksi, että kyseessä on kauneusasteeltaan hieman erilainen kaupunki kuin Regina. Omaan makuun Vancouver on kaunein kaupunki, jossa olen ikinä (tähän mennessä) käynyt. Kalliovuoret, meri, auringonpaiste sekä kauniit puutarhat ja pihat olivat kyllä sellainen yhdistelmä mikä teki lähtemättömän vaikutuksen..
Hostellimme Hi-Hostel Central oli ihan keskustassa ja se oli myös aika edullinen hostelli. Mikäli joskus matkustatte Vancouveriin, kannattaa tsekata mikäli tuo paikka on vapaana. Vaikka keskustasta löytyvä hotelli/hostelli olisi piirun verran kalliimpi mitä muut niin kyllä sen saman rahan säästää nopeasti matkakuluissa (bussit ja taksit) ym. Siinä keskustan alueella oli myös ihan hyviä ruokapaikkoja, joista sai aterian viidellä dollarilla.. (3,5€!?!?!?)




Muita traveltipsejä Vancouveriin on ehdottomasti vuokrata pyörä päiväksi! (Pyörävuokra oli n. 15€) Pyöräily auringonpaisteessa ja hyvällä porukalla oli kyllä pirun hauskaa puuhaa. Pyöräiltiin oikeastaan koko päivä ympäri ,kaunista luonnonpuisto, Stanley Parkia ja muuta kaupunkia.  Stanley Park on nimetty muuten Lord Stanleyn mukaan. Sama mies myös Stanley Cupin nimen takana eli ei siis mikään ihan turha äijä.. 
Hauskaa näytti olevan.. :)
Piknik hetki stanley Parkissa
 
Capilano Bridge



 Yhtenä päivänä käytiin myös Capilano puistossa, joka oli myös hyvin kaunis paikka joskin vähän kallis. Ilmat oli kyllä meidän puolella sillä vasta viimeisenä päivänä ilma oli sateinen. Muuten oli koko ajan sellasta +20 astetta.. Lauantaina lennettiin sitten kohti San Fransiscoa ja ennen sitä tuli taas jätettyä haikeita jäähyväisiä. Kyyneleiltäkään ei vältytty tällä kertaa. Mikään kova jätkä en todellakaan ole, mutta itkua ei ole tullut väännettyä moneen vuoteen. Puuh.
San Fransisco (Mäkinen rannikkokaupunki Californiassa)

Vancouverista jatkettiin sitte San Fransiscoon lentokoneella. Hostelliin majottautuminen sai huvittavia piirteitä sillä meille annettiin avaimet huoneeseen, joka oli täynnä kiinalaisia kuorsaajia. Sieltä ei kolmea vapaata sänkyä löytynyt, jotka oltiin varattu. Pienen sekoilun jälkeen meidänkin vapaat sängyt löytyivät eikä tarvinnu kiinalaisia herätellä sen enempää..
San Fransiscossa meitä oli sitten enää skandinavian mafia koossa. (Neljä suomalaista ja yksi ruotsalainen)Suunnitelmissa oli jälleen vuokrata pyörät ja niiden avulla tutkiskella kaupunkia. Golden Gate täytyi tietenkin nähdä ja kyllä siinä päivän aikana tuli pyöräiltyä reilut 40 kilsaa.

 Lasketeltiin myös maailmankuulu Lombard St. alas pyörillä mikä oli kyllä hauskaa puuhaa. San Fransiscosta täytyy kyllä sanoa, että siellä on ihan #¤#¤&¤! mäkiä! Ja yhen ilmasen traveltipsin voin taas antaa:  käyttäkää sitä aurinkorasvaa vaikka teillä ei olekaan kuuma. Friscossa oli aika tuulista koko päivän, joten missään vaiheessa ei kuuma oikein päässyt tulemaan..Tulokset nähtiin sitte seuraavana päivänä palovammojen muodossa..

Friscosta löytyy myös maailman suurin, Kiinan ulkopuolella sijaitseva, Chinatown. Käytiin siellä myös pööpöilemässä ja käytiin vetään hyvät safkat yhdessä raflassa.  Jännä juttu miten Chinatownin kauppiaat pystyvät myymään esim. hedelmiä paljon halvemmalla mitä suuret kauppaketjut myymälöissään. Sitä katetta ei ihan hirveesti taida niissä hedelmissä olla.
Golden gate

Lombard street


Friscosta meidän oli sitten tarkoitus vuokrata auto, joka oli aiemmin vuokrattu KILROYN kautta. KILROY  oli siitä kätevä valinta, että ne ei vaadi mitään lisämaksuja alle 25-vuotiaista kuljettajista. Lisäksi kaikki vakuutukset sisältyi vuokraan ja nettisivujen mukaan auton saa palauttaa tankki tyhjänä=tankillinen ilmasta bensaa. Friscon lentokentän autovuokraamolla odotti sitten mukava yllätys, sillä uhkasivat lisämaksuilla, mikäli palautetaan auto tankki tyhjänä. Lisäksi meidän piti vielä ottaa yksi pieni lisävakuutus, jotta voitiin lähteä turvallisin mielin matkaan kohti Los Angelesia.  Noh, bensahan on halpaa jenkeissä. Palttiarallaa 80 senttiä litralta..



Friscosta lähdettiin sitte ajelemaan HIGHWAY  1:stä, joka oli kyllä ihan mielettönän kaunis reitti!  Suurimman osan ajasta highway 1, meni ihan siinä tyynen valtameren reunaa pitkin. Maisemat oli aika eeppiset, sillä aurinkohan, tietysti, paistoi koko matkan.





Aika absurdi hetki oli siinä jossain San Fransiscon ja Montereyn välillä kun pysähdyttiin syömään eväitä siihen meren rantaan. Joku vanhempi herrasmies käveli meitä kohti ja moikattiin sille ihan normaalisti englanniksi. Tähän tämä mies sitten vastasi ”puhun vaan suomea”. Pian sieltä pamahti kolme muutakin suomalaista paikalle ja hetken päästä ilmeni, että koko porukka oli satakunnasta! Tarina kuitenkin huipentui siihen kun yksi herroista kertoi käyneensä eurajoella peruskoulun, voi morjens! Maailma on pieni paikka..

Satakunnan kansa!





 Matkaan Frisco-LA kannattaa varata vähintään kolme päivää, muuten ei ehdi ihan täysillä nauttia maisemista. Me vietettiin kaks yötä motelleissa, eka yö Montereyssä ja toinen Santa Cruzissa.  Aamuisin käytiin aina lenkillä meren reunaa pitkin jonka jälkeen lähettiin sitte ajelemaan eteenpäin.
Harjoittelu ens kautta varten on alotettu! ;)







Los Angeles (City of Angels, paikka missä hassut ihmiset tekee hassuja asioita)
Los Angelesiin saavuttiin sitten torstaina ja koko matkan oli hehkutettu sitä, että kivi-paperi-sakset pelin häviäjä joutuu ajaan sinne. Ite en sitä hävinnyt, mutta halusin kuitenkin ajaa sinne, jotta voin sitte keinutuolissa vanhana pappana leijua, että oon selvinny hengissä Losin liikenteestä. Hostellille löydettiin yllättävän kivuttomasti ja muutenkin liikkuminen autolla oli yllättävän ongelmatonta ympäri Los Angelesiä. Kunhan välttää ruuhkat.. Ruuhkaahaan siellä sitten riittää siinä kello neljän ja kuuden välillä kun kaikki ihmiset haluaa päästä kotiin samaan aikaan.




Ekana päivänä Losissa meillä oli paikallinen opas Tim, joka esitteli meille Los Angelesiä loppupäivän ajan. Tim on Eeron kaveri couchsurfing.comin kautta ja hänen avulla saatiin kyllä kunnon historiapläjäys Losin alueista ja nähtävyyksistä. Lisäksi saatiin tosi hyviä vinkkejä missä kannattaa liikkua ja mihin aikaan jne. Tim vei meidät syömään Californialaisia burrittoja, joita voin kyllä suositella lämpimästi Losiin matkaaville!
Burritot eivät kuulemma ole meksikolaisten keksintö vaan enemmänkin Kalifornialainen innovaatio.



Illan hämärtyessä käytiin sitten Venice beachillä, missä oli ilta-aikaan kaikenlaista tarjoilua saatavilla. Lisäksi kodittomia oli aika paljon sillä alueella. Ennen nukkumaan menoa meidät yllytettiin syömään vielä burgereita ja tällä kertaa täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää! McDonalds ja Burger King on meikäläisen osalta nähty, mutta jos Kaliforniaan joskus eksytte kannattaa tsekata In an out hampurilaisravintola! 
omomom
 
Seuraavana päivänä käytiin tarkistaan Venice beach uudestaan, sillä päivällä kaikki myymälät ja kojut oli auki siellä. Itse ranta oli aika tyhjä vielä, meriveden lämpö kun oli vielä alle 20 astetta, joten vapaaehtoisia uimareita ei hirveesti näkynyt. Käytiin tsekkaa samalla reissulla Manhattan beach ja siellä tuli sitten pulahdettua Tyyneen valtamereen ekaa kertaa elämässäni. Ei siinä ehtinyt varmaan kahtakaan minuuttia kulua kun paikallinen hengenpelastaja kuulutteli megafonin avulla et nyt pitäis äijät tulla lähemmäs rantaa.. Aallot oli aika isoja ja vaarana kuulemma oli joutua virtauksien uhriksi, jotka olisi sitten toimittanu meidät jonnekkin kauas ulapalle..

Hollywood boulevard tuli myös tsekattua ja sieltä löytyi paljon tuttuja nimiä.
(laattoja)



Vikana päivänä käytiin sitte tsekkaan Universal studiot ulkopuolelta. Kierrokset siellä sisällä oli sen verran kalliita (50€), että jätettiin ihan suosiolla väliin. Seuraavana aamuna matka jatkui sitten kohti Crand Canyonia.
Crand Canyon (Mestariteos keskellä erämaata)

Matka Losista Crand Canyonille kesti piti kestää n. seitsemän tuntia, mutta meidän musta salamamme Chevrolet suoritti tuon matkan hieman nopeammassa aikataulussa, sillä illaksi oli tarkoitus ehtiä kasinoille Las Vegasiin..

Matkan varrella pysähdyttiin suurelle padolle hoover dam joka oli ihan näkemisen arvoinen paikka. Muuten matka taittui rattoisasti preeriapallojen pyöriessä, keskellä hiekkaa ja kaktuksia. Jännä oli nähdä, että jotkut ihmiset ihan oikeasti asuvat noilla alueilla. Siinä oli aistittavissa sellasta aidonkarheaa villin lännen meininkiä matkan varrella. Crand Canyonin näkeminen ei sitten myöskään ole ilmaista. Siitä piti maksaa n.25-30€, jotta paikallinen bussi vei meidät ylös hoodeille. Skywalkingista eli siitä, että olisi päässyt kävelemään kanjonin ylle läpinäkyvän lasin päällä, olisi sitten pitänyt maksaa samanmoinen summa uudelleen. Se me päätettiin skipata.
Crand Canyon on ehdottomasti yksi upeimmista luonnon mestariteoksista mitä olen elämäni aikana nähnyt! Siellä tuli myös hieman kiipeiltyä ja kikkailtua samalla ja olisi ollut kyllä siistiä patikoida tuolla ympäristössä päivän verran. En tiedä onko se sallittua, mutta eniveis.
Osimoilleen maisemat kunnossa!

Sitte tipuin alas ja ainut keino nousta ylös oli kiipeäminen..


Las Vegas (Pelihelvetti keskellä tuulista erämaata)

Canyonilta ajeltiin sitten Vegasiin ja tuohon matkaan musta salamamme tarvitsi noin kolme tuntia. Las Vegasissa ehdin itse viettää ainoastaan vajaan päivän sillä lento Montrealiin oli buukattu sunnuntaille. Lähdettiin sitten tietysti The Stripelle, jossa suurin osa kasinoista sijaitsee. Taksi vei meidät Belaggioon, mikä on yksi kuuluisimmista kasinoista Vegasissa. Aika kallis paikkahan se oli, eikä siellä tullut virvokkeita ihan hirveästi nautittua. Baarimikkokin kehotti vaihtamaan paikkaa kun tuli vähän ihmeteltyä hintoja..
Itse jäin pikkasen voitolle, mutta voitot tuli sitten tuhlattua Belaggion baaritiskille, joten plusmiinus nolla oli meikäläisen Las Vegas kokemus. Yksi asia, joka yllätti Las Vegasissa oli se, että siellä tuuli oli niin navakkaa, että olis melkeen pitäny laittaa kiviä taskuun pysyäkseen maan pinnalla.




Montreal (Kaunis pala eurooppaa Kanadassa)

Vegasista lenneltiin sitten takaisin Kanadan puolelle Montrealiin. Montrealiin tuli lähdettyä ihan yksin sillä halusin lähteä kokemaan aidon playoff tunnelman Montrealiin. Lippu tuli hommattua Bruins-Canadiens peliin, joka oli ohjelmassa maanantaina. Majoitus Montrealista löytyi couchsurfing.comin kautta. Täytyy kyllä suositella lämpimästi tuota sivustoa kaikille matkaajille, sillä sen kautta löytää ”ilmaisia” yöpaikkoja ympäri maailmaa. Itse yleensä ostan viinipullon taikka jotain vastaavaa isännälle/emännälle kiitokseksi siitä, että sain majapaikan heidän asunnoistaan.

Montrealissa asustelin neljä yötä yhden vanhemman herrasmiehen luona, joka oli kyllä erittäin ystävällinen tapaus. Matkaohjeet lentokentältä, aamiaiset, pyykinpesut sekä kaupunkikierros oli jotain sellaista, jota en kyllä odottanut ennakkoon. Yöni nukuin ilmapatjalla, jossa kyllä uni tuli palloon ihan normaaliin tapaan.
Vaahterasta on moneksi..

 
Montrealista on kyllä sanottava, että se oli kyllä kaunis kaupunki. Erilainen mitä muut Kanadan isommat kaupungit: paljon vanhoja rakennuksia ja arkkitehtuuri oli myös aika eurooppalaishenkistä. Kaikenlaista taidetta on jokapuolella kaupunkia. Esim. bussipysäkin vierestä löytyi keinuja, joilla pystyi soittamaan musiikkia. Ranskan kieli vallitsee Quebecin provinssissa, eikä osa ihmisistä puhu kovin hyvää englantia. Kaikki mainokset, metrokartat sekä kuulutukset oli myös ainoastaan ranskaksi. Ongelmitta siellä tuli silti selvittyä. Ja se playoffkiima, mikä Montrealissa oli. Se oli kyllä jotain aivan mahtavaa! Canadiens näkyi joka puolella kaupunkia. Autoissa, kaupungintalolla, kaupoissa, paloautoissa, linja-autoissa sekä käytännössä ihan kaikkialla oli Canadiensin logot esillä. Pelipäivänä kadulla näki ihan koko ajan pelipaitoihin somistautuneita faneja ja lämmittelyt ennen peliä alkoi noin kolme tuntia ennen ottelun alkua Centre Bellin edessä. 
Playoff huumaa Montrealissa

Yksi parhaimmista urheilukokemuksista IKINÄ!
Sain kutsun paikallisilta palomiehiltä mennä nöyryyttään Tuukkaa. Paloasemalla tuli sitten hetki lämittyä palomiesten kanssa.


Tunnelma itse pelissä oli ihan käsittämättömän. Montrealhan voitti tuon ottelun 4-0, jonka jälkeen ratkaiseva seitsemäs ottelu pelattiin Bostonissa. Vaikka peli oli Bostonissa Centre Bell, myytiin taas loppuun sillä fanit halusivat nähdä pelin jumbotronilta. Olihan sinne itsekin siis päästävä. Lipputrokarille piti maksaa 25 dollaria(n.16€), jotta sain lipun tuohon otteluun. Alun perin nuo liput maksoivat ainoastaan 10 dollaria ja Canadiens lahjoitti kaikki lipputulot hyväntekeväisyyteen.

Canadiens sitten meni ja voitti tuonkin ottelun. Sen jälkeen koko kaupunki oli sekaisin ja bileet näytti olevan käynnissä joka puolella kaupunkia. Nuo neljä päivää Montrealissa osoittivat kyllä itselle, että Montreal on ihan mieletön jääkiekkokaupunki. Täytyy kyllä olla enemmän kuin onnellinen, että pääsin kokemaan tuon tunnelman Montrealissa.


HoX! Matkailuvinkki miehille: Montreal on täynnä todella kauniita naisia!

Toronto (Eurajokelaisia ja muita kulttuureja jääkiekon Mekassa)




Montrealista tuli sitten jatkettua matkaa bussilla kohti Torontoa (6h). Pohjois-Amerikassa mm. Megabus tarjoaa välillä hyvinkin edullisia matkoja kunhan vaan varaa tarpeeksi ajoissa. Torontoon halusin mennä käymään siksi, koska se on Kanadan, väkiluvultaan, suurin kaupunki. Torontossa tuli taas käytettyä couchsurfingiä ja tuo paikka missä vietin pari yötä oli varustettu mm. saunalla sekä kuntosalilla. Isäntä laittoi ruuat pöytään saman tien kun saavuin paikalle!



Torontossa tuli käveltyä aika paljon ympäri keskustan aluetta, mutta täytyy sanoa että omaan makuun Torontossa ei ole mitään sykähdyttävän spesiaalia. Paljon pilvenpiirtäjiä ja paljon ”ei-kanadalaistaustaisia” ihmisiä. Toronto onkin tunnettu monikulttuurisuudestaan ja siellä on kyllä kaikenlaista ravintolaa tarjolla, jos on rahaa lähteä kokeilemaan. Toronton kadulla törmäsin sitten randomisti taas eurajokelaisiin. Tämä viiden tuhannen asukkaan metropoli on kyllä hyvin edustettuna maailmalla. Jaakkolan Timo, yliopistomme professori oli tullut konferenssiin Torontoon. Maailma on todella pieni paikka osa kaksi..
Kiekkofanina piti sitten totta kai käydä Hockey Hall of Famessa ja siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää tarjolla. Maple Leafs ei tällä kaudella päässyt playoffseihin, mutta katukuvassa vaahteralehtipaidat oli silti nähtävillä.
Laskuri milloin Maple Leafsit pelaa seuraavan kerran..

Kissallakin oli Maple Leafsin vermeet päällä



Niagara Falls (näkemisen arvoinen paikka USA:n ja Kanadan rajalla.)

Torontosta matka jatkui sitten kohti Niagaran putouksia. Sinne liikuttiin jälleen bussilla (2h). Vaikea Niagaran putouksien upeutta on valokuvien avulla todistaa. Mikäli joskus liikutte siellä päin pysähtykää ihmeessä ihmettelemään. Eikä maksa mitään! Sellainen vinkki bussilla reissaaville, että ei kannata jäädä Niagaran bussiasemalla pois vaan kannattaa jatkaa bussilla paikalliselle kasinolle, joka on aivan putousten vieressä.

Niagaran putouksilta matka jatkui sitten kohti Buffaloon, josta oli bussimatka varattuna New Yorkiin. Tuli käytettyä jotain kiinalaista bussifirmaa (gotobus) Buffalosta New Yorkiin ja se ei nyt mikään ihan paras kokemus ollut.. Ensinnäkin bussi-asema, josta tuo kiinabussi lähti New Yorkiin oli n. 15km Buffalon viralliselta linja-auto asemalta. Siinä sitä tuli sitten pähkäiltyä, että miten ihmeessä pääsen tuonne kiina-asemalle.. Mulle kerrottiin, että ainoastaan taksit kulkee sinne asti. Sitä en kyllä sulattanut millään ja aloitin armottoman kyselykierroksen eri ihmisiltä sillä en halunnut maksaa kolmeakymmentä euroa taksimatkasta.. Kysyvä ei tieltä eksy ja sainkin hyvät ohjeet yhdeltä paikalliselta äijältä, miten pääsen kymmenen kilometriä paikallisella cityjunalla ja siitä sitten patikoin rinkkojen, läppäreiden ja reppujen kanssa lopun matkasta. Onneksi oli ”ylimäärästä” aikaa suorittaa tämä patikointi.

Muutenkin tuo koko yhtiö oli aika hämärän oloinen. Mulla oli jo lippu tulostettuna, mutta sitten se piti vielä mennä vaihtamaan erilliseen bussilippuun jostain kumman syystä. Linja-autossa oli 47kiinalaista kaks jenkkiä ja meikäläinen. Nämä idän asukit eivät sitten osanneet jonottaa yhtään ja siellä asemalla oli ihan täysi sirkus päällä. Hetken aikaa jo luultiin, ettei päästä bussiin ollenkaan, mutta kyllä sinne sitten tuli väkisin ängettyä. Bussissa haisi ihan jollekkin eläimen raadolle ja se paikka, johon istuin oli varmaan bussin paskin paikka. Siihen kävi ihan älytön tuulenvire jostain ikkunnanraosta ja aamulla New Yorkiin saapuessa kolisi hampaat yhteen ekat pari tuntia. Oli meinaan vähän kylmä.. Halpahan tuo bussi oli, joten olihan se nyt vähän odotettavissa, ettei kaikki voi olla ihan kunnossa.. Paska reissu, mut tulipahan tehtyä!

New York (stressaantuneita muurahaisia Manhattanilla sekä maan alla)



New York on yksi maailman suurimmista turistikaupungeista. Viikko tuli vietettyä tuolla metropolissa ja viikon jälkeen on sanottava, ettei New York ole allekirjoittaneelle mikään sellainen kaupunki, jossa haluaisin asua. Kaks yötä tuli vietettyä hostellissa, kaks yötä couchsurfingin kautta sekä kaks yötä airbnb:n kautta. 

Se mikä itseä eniten risoi New Yorkissa oli se ihmisten määrä, varsinkin Manhattanilla. Lisäksi metro oli omaan makuun todella hidas tapa liikkua, sillä usein lähes puolet päivästä tuli vietettyä maan alla. Osa syy siihen oli se, että meikäläisen majapaikat löytyi brooklynin perukoilta sekä Queensistä. Sieltä se matka kesti aina jonkun aikaa Manhattanille, jossa suurimmat nähtävyydet sijaitsee. Pari päivää ihmeteltiin Eeron kanssa kaupunkia ja kyllähän siellä nähtävää riittää. Kannattaa kokeilla muuten sieltä katukiskoilta lambgyroa, on hyvää! 
Muurahaiskeko!



Kaikkihan maksaa New Yorkissa, jos haluaa esimerkiksi päästä empire state buildingiin taikka saarelle, jossa vapaudenpatsas sijaitsee. Eeron vinkistä nappasin kuitenkin lautan staten islandille, joka oli ilmainen. Se menee aika läheltä vapauden patsasta, joten se tarve tuli tyydytettyä siinä samalla. Lisäksi suosittelisin itse west willagea ja east willagea, siellä niitä muurahaisia ei liiku ihan niin paljon mitä esimerkiksi times squaren lähistöllä. Brooklynissä käytiin myös pyörimässä ja käveltiin sen kuuluisan sillan yli. Metrolippu ei sinänsä ollut kovinkaan kallis, seitsemän päivän lippu maksoi 30 dollaria eli noin 22€. Bussilla tai autolla liikkuminen olis ollu vielä huomattavasti hitaampaa kuin metrolla liikkuminen. Ruuhka-aikaan liikenteessä oleminen on kyllä aikamoista sirkusta. Kuka haluaa oikeesti käyttää työmatkoihin kolme tuntia päivässä aikaa? Oma sipuli ei sellasta kyllä kestäis kovin pitkään..
Yhtenä päivänä reissasin Jerseyn puolelle Jerseygardeniin, mikä on käytännössä suuri ostoskeskus täynnä outlet myymälöitä. Itse ostin mm. nike freet ja hinta oli noin 30€. Tuo ostoshelvetti kannattaa tsekata mikäli haluaa halvemmalla selvitä! Suosittelen!
 
 New Yorkissa oli myös jonkin asteista playoffkiimaa havaittavissa sillä Rangers pelaa konferenssifinaaleissa Montreal Canadiensiä vastaan. Meininki ei kuitenkaan ollut mitenkään verrattavissa Montrealin vastaavaan. Suurin osa New Yorkilaisista ei muuten edes tiennyt, mistään jääkiekon MM-kisoista yhtään mitään. Kertoo siitä kuinka vähän niitä kisoja arvostetaan tällä puolella maapalloa. Stanley Cup playoffsit kyllä oli hyvin esillä joka paikassa, mutta esimerkiksi pubeissa ei edes tiedetty mitään mistään mömmöm kisoista. Puolivälierän aikana törmäsinkin yhteen suomalaiseen ja siinä sitten katseltiin kuinka suomi nöyryytti ”jälleen” Kanadaa. 


New Yorkissa mun oli tarkotus olla muutama päivä kauemmin, mutta en vaan tykännyt siitä kaupungista ni otin halvimman bussin Washingtoniin mikä olikin sitten omaan makuun paljon mukavampi paikka. Washingtonissa tapasin sattumalta pari brittiä ja yhen saksalaisen ja matkustelin niiden kanssa pari päivää kohti Miamia! Miamista meillä lähtee sitten lento kohti Brasiliaa. Tuosta random roundtripistä, Miamista sekä Brasiliasta kerron sitten seuraavalla kerralla! Nyt pitää nukkua sillä Miami on vieny mehut meikäläisestä..